Kokeellinen kuukausi Görlitzissä

Itä-Saksassa, Puolan rajalla sijaitsevassa Görlitzissä olemme Markin kanssa käyneet aikaisemminkin, pääasiassa pyöräretkillä, mutta tämä visiitti on erilainen, sillä vietämme kaupungissa koko tammikuun.

dav
Näkymä Görlitzin Pietarinkirkon kupeesta Puolan puolelle Zgorzeleciin.

Mistä on kyse? Leibniz-instituutti – kestävään kaupunkikehitykseen sekä ihmisyhteisöjen ja luonnon välisiin suhteisiin erikoistunut tutkimuslaitos – organisoi yhteistyössä Görlitzin kaupungin ja useiden muiden osapuolten kanssa massiivista koeasumisprojektia nimeltään Stadt auf Probe (”Kokeile kaupunkia”). Projektiin valituille kotitalouksille tarjotaan asunto ja co-working-tila Görlitzistä neljäksi viikoksi, ja koeasujien tulee vastineeksi antaa tutkijoille tietoa asumisestaan ja asumistoiveistaan sekä kertoa näkemyksiään Görlitzistä asuinpaikkana. Ja neljässä viikossa näkemyksiä ehtii varmasti jo muodostua.

Projekti tuottaa siten siis lisää tietoa siitä, millä tavoin pienempiä kaupunkeja ja kyliä voisi kehittää houkuttelevammiksi asuinpaikoiksi nuorelle ja koulutetulle väestölle sekä heille, joiden työ ei ole maantieteellisesti sidottu tiettyyn paikkaan. Tärkeää tietoa siis, eikä ihme, että projekti on herättänyt jonkin verran kiinnostusta myös Saksan mediassa.

mde
Koeasumisjakson hämyisä kotikatumme James-von-Moltke-Strasse.

Koeasuminen on tuntunut ensimmäisten päivien ajan oikein mukavalta.

Noin Porvoon kokoisen kaupungin keskusta-alueen kävelee päästä päähän puolessa tunnissa. Kaduilla ja autoilla on vähän lunta, ja sitä sataa hiljalleen lisää himmeässä keltaisessa katuvalossa. Hylättyjä kerrostaloja on siellä täällä keskustassakin, ikkunoissa vanerilevyt tai ei niitäkään, ovenpielissä haalistuneita nimikylttejä: tuossa on ollut vuosikymmeniä sitten elintarvikekauppa, tuossa siirtomaatavaraliike, tuossa on myyty valokuvatuotteita. Ja jossakin julkisivultaan rapistuneen talon ikkunassa onkin verhot ja viherkasvi. Asuuko tuolla joku, vai ovatko verhot jääneet vanhasta tottumuksesta paikalleen? Ja naapurissa täyteen loistoonsa restauroitu koristeellinen renessanssi-, barokki- tai jugendtalo.

Ja luonto:

dav
Neissen yli kulkeva rautatiesilta.

Meneillään on siis kuherruskuukausi Görlitzin kanssa. Kaupungissa tuntuu olevan kaikkea: rauhaa ja vilinää, ravintoloita ja puistoja, palveluita, toimiva julkinen liikenne ja kulttuuria. Parhaillaan menossa on viisipäiväinen musiikkifestivaali, ja vuosittain järjestetään kolmen maan kansainväliset elokuvafestivaalit.

Asukasmääränsä lisäksi Görlitz muistuttaa Porvoota myös upean vanhankaupunkinsa puolesta, ja kaupungin keskellä virtaa tietenkin joki, tosin sillä erotuksella, että joen itäpuolella on toinen valtio, ja vieras kieli, ja eri rahayksikkö. No, onhan Porvookin kaksikielinen.

Vähemmästäkin kirjoittajanmieli inspiroituu.

Olisikohan Suomessakin kysyntää koeasumisprojektille?

Mainokset

Pue valot päälle

Hitaalle kirjoittajalle yksi vuosi on lyhyt aika. Viime vuodenvaihteessa työn alla oli sama käsikirjoitus kuin nytkin. Mikä lyhyen romaanin kirjoittamisessa voi kestää niin kauan? Eniten aikaa syövät muut työt, kirjoittamisen välttely jonkin kirjoitusprosessiin liittyvän hankalan vaiheen vuoksi sekä palautteen odottaminen. Kuitenkin ne turhauttavan tuntuiset kirjoittamatta vietetyt viikot ovat loppujen lopuksi joka kerta parantaneet omaa tuntumaani tekstiin. Kun teksti saa levätä, se jollain tavalla käy.

Nytkin tuntuu siltä, että käsikirjoitukselle tekisi hyvää odotella puolisen vuotta, ennen kuin tartun siihen taas. Mutta en malta. Tänä vuonna haluaisin viimein saada kirjan valmiiksi, ja julkaisu, jos hyvin käy, on todennäköisesti ajankohtaista vasta 2020.

Edistystä tapahtuu, vaikka ei aina siltä näytä. Syksyllä kävin kirjan yhdellä tapahtumapaikalla eräässä Saksan ja Puolan rajalla olevassa kaupungissa. On helpompi kirjoittaa, kun tapahtumapaikan ilmapiiri, tuoksut ja äänet ovat mielessä. Joulukuussa olen hionut tekstiä tiiviisti tietokoneella: poistanut jotakin, lisännyt jotakin. Olennaisia oivalluksia on pulpahdellut kirjoittaessa mieleen, ja niiden ansiosta tekstiin on tullut syvyyttä ja leveyttä.

Vuodenvaihteessa, Porvoon Taidetehtaan uudessa, toimivassa taiteilijaresidenssissä, sain taas yhden editointikierroksen valmiiksi. Uudenvuodenpäivänä hovilukijani antoi tekstistä arvokkaat kommenttinsa, ja nyt on hyvä vire jatkaa editoimista – kunpa saisin pidettyä sen vireen yllä ainakin tammikuun ajan.

Vuosi 2018 oli siis minulle kirjoittamisen kannalta hyvä, vaikka olisi voinut olla parempikin. Muilta osin vuoteen mahtui kaikenlaista: päällimmäisenä mieleen ovat jääneet liiankin levoton ja matkustuksentäyteinen kevät, kesän kohtaamiset ja syksyn työkiireet, kaikki sekä hyvässä että pahassa. Aika proosallinen vuosi siis.

Ehkäpä viime vuoden puurtaminen tuottaa pian tuoreita versoja. Ehkä tästä vuodesta tulee tasaisempi ja rauhallisempi, ja sekä kirjan että blogin kirjoittamiselle jää enemmän aikaa. Koputetaan puuta. Ja pukeudutaan lämpimästi. Ja kuljetaan mielenmaisemamme kylätien valoisalla puolella.

Kohti aurinkoisempia päiviä ja parempaa uutta vuotta siis!

dav
Eräs Saksan ja Puolan rajalla oleva kaupunki ja rajajoki.